|
Rvyy-makkarainen röpötti sytämmeeni 25.10.2005. Ensitapaamisemme tapahtui Turussa Nesteen pihalla :D Ensimmäinen yhteinen talvemme sujui pääosin eteenpäin röpöteltäessä, eikä sen suurempia muutoksia makkaraan tehty. Keväällä kuitenkin tuli haikailu korisarjan perään, ja pitihän semmoinen sitten ostaa, vaikka oravannahkoja tilillä ei oikeasti olisi ollut niin paljoa ylimääräistä. Pitihän korisarjan kaveriksi hankkia aluvanteet, ja niinpä makkara saikin alleen 16" Alessio Alaskat. Näillä eväillä alkoi makkaran ensimmäinen kesä Vaasan auringon alla. Koko kesän makkara sai nauttia bensaa hölskyvästä tankista, joka ei tainnut kertaakaan päästä alle puolen välin, eihän makkaraa tohtinut kesäkuumuudella jättää janoiseksi. Koitti heinäkuu, ja makkara ihmetteli kerta toisensa jälkeen että miksi ihmeessä ei korisarjaa jo näy pyllyssä ja kyljissä. Niinpä se laitettiin loppukesästä, vaikka maalaus oli hieman epätäydellinen (pyllystä). Röpöttelimme iloisena kohti toista yhteistä, mielenkiintoista mutta liukasta talvea! Syksyllä makkara koki elämässään tukipilareita järisyttävän kokemuksen. Makkaran nukkuessa rauhallisesti yöuniaan tavanomaisella parkkipaikallaan, tulivat pahat miehet ja satuttivat makkaran ovea. Ja vaikka kuinka makkara pinnisteli, saivat pahat miehet oven auki. He veivät makkaran oman ylpeyden, hienon mp3-soittimen. Onneksi makkaralla oli hyvä henkivakuutus, ja mieli saatiin kohotettua jo parin viikon kuluttua uudella, samanlaisella soittimella. |
Seuraava talvi makkaralla sujui 13" hienojen talvirenkaiden siivittämänä. Tuli kevät, ja makkaran suhde IFK:iin syveni alustapesu toisensa jälkeen. Todellinen rakkaudenroihahdus makkaroilla tapahtui yhteisellä autopesulla, koko tallin ollessa kuumassa vesihöyryssä. 4 luukkulamppua avautui tuona hetkenä toisilleen, eikä niitä sen jälkeen sulkenut edes huoltokytkin; Moottorirakkaus oli syttynyt.
Talven jälkeen tuli kevät, ja kevään jälkeen tuli kesä. Kesällä makkara sosialisoitui suunnattomasti. He pääsivät IFK:n kanssa makkaramiittiin, jossa oli monenmoista makkarapakettia tarjolla. IFK ja RVY olivat iloisia tavatessaan ystäviä. Auton ratissa tuntui kuin olisi tullut heppoja satoja, satoja lisää; makkarat olivat onnellisia. Kesällä myös makkara sai paljon sisäistä ja fyysistä hoitoa, ja viettikin monen monta päivää autotallissa, vaikka toisaalta mieli olisi tehnyt auringon alle. Makkara kuitenkin tiesi, että kauneudesta pitää kärsiä. Luukkulamput irvessä makkara kökötti hiljaisena tallissa, milloin hitsauksessa, milloin taas maalauksessa.
Syksy 2007 oli makkaralle toisaalta kohtalokas, toisaalta taas muistorikas. 2-vuotispäivämme kului todella dramaattisissa merkeissä, vaikka suunnitelmat olivat totaalisen toiset. Kello 08:05 oikealta tuleva Ooppeli katkaisi eräällä tavalla kauniin, mutta jännittävän 2-vuotispäivän tullessaan moukkamaisesti makkaran oikeaan kylkeen aiheuttaen suuria damageja. Makkaran vastapesty maalipinta oli nyt kirkuvan kipeän näköinen; makkara oli vietävä oitis teholle. Teho-osastoa kesti makkaralla 3 päivää, ja hän pääsi vuodeosastolle neljäntenä päivänä. Parantumisvaiheessa makkara ajoi 5 päivää kolmivärisillä ovilla; se otti makkaran ylpeydelle. Tästä kuitenkaan välittämättä makkara laskeutui ryhdikkäänä Vaasan maaperälle, ja ajoi ylpeänä risteyksestä toiseen. Se tiesi, että tulevana viikonloppuna hän saisi jälleen vastamaalatut, kirkuvanpunaiset ovensa paikoilleen! Eipä tiennyt makkara, eikä tiennyt ketään muukaan, että syksy 2007 tulisi olemaan makkaran viimeinen. Kukaan ei tiennyt, että kaikki hyvä päättyisi aikanaan.. Luukkulamppujen pompatessa iloisena ylös aamusta toiseen, vaani edessä pahaenteinen, synkkä pilvi...
Helmikuussa 2008 makkara lähti tavanomaisesti röpöttelemään kohti Vaasaa, ja oli kovin iloinen koska tiet eivät olleet kamalan liukkaat. Saattaisi jopa paljas asfaltti kutitella renkaanpintaa, kuka ties!
15.02.2008 kello 07:50 makkara menehtyi saamiinsa vaurioihin vasemmassa etukeulassa. Mitään ei ollut enää tehtävissä, vaan makkara lähti julmalla ja kylmällä tavalla Mazdojen taivaaseen, sielun siirtyessä samalla minuutilla tulevaisuuden rvyyhyn, NAF:iin. Olisiko NAF:ista RVY:n veroiseksi enää?