Terppa!

Olet eksynyt Susannin, aikuistenoikeastinimeltään Susannan sivuille.

Asustelen Kaustisella, mutta luonnollisesti mut lasketaaan vaasalaiseksi. Meillä on siellä oma ihana tupa, jota asutetaan kihlattuni kanssa :)(:

Joku ihme tyyppi on kerännyt kämpän täyteen kaikkia karvaisia eläimiä, joten niiden kanssa vierähtää jonkin verran aikaa. 60-litrainen akvaario on pyörinyt nurkissa sellaiset 10 vuotta vaihtuvien asukkaiden kanssa, vaihtui 200-litraiseen tuossa kesällä 2009. Ensimmäinen koiruuteni, Roosa "Sunnyline's With Love" syntyi 5.9.1998 ja asteli pikkuisena 8-viikkoisena nyyttinä sytämmeen, ja on pysynyt siellä viimeiset 10 vuotta :) Suuresta eläinjoukosta johtuen Oppukulta viettää vuoroin aikaa vanhempieni luona, ja mahdollisuuksien mukaan meidän kanssamme. Vähän niinkuin vahingon kautta kuviin on tassutellut myös toinen koira nimeltään Luna.

Gerbiileistä innostuin vuonna 2003, ja toinen toistaan suloisempaan gerbiilipersoonaan on tullut tutustuttua 5 vuoden aikana.

Viimeisimpänä innostuksena tuli pupuveljekset Taavetti "Solen's Bono" ja Täpistys "Solen's Mikael" helmikuussa 2007. Täpistys lähti taivaaseen joulukuussa 2008, ja hänen seuraajakseen saatiin Taikurinhatusta Kimble. Taavi ja Kimble ovat rakentaneet välilleen hyvin kehittävän rakkaustarinansa.

Niinjoo, ja on meillä oma henkilökohtainen sohvanraapijamme Onni, joka tassutteli kesällä 2009 hajottamaan paikkoja. Onni on aina välillä täysi apina, ja ootamme innolla aikaa, kun se kasvaa aikuseksi. (miten niin hajottaa kerätä hajonneita tavaroita?!)

Ratsastus ja piirtäminen/maalaaminen ovat kulkeneet tähän päivään saakka päivittäisessä elämässä mukana. Hepanpuute aiheuttaa kuitenkin vajaavuutta ratsastuksessa, joten omaa heppaa odotellessa... ;> Kuvankäsittelydiipadaapaa sekä valokuvausta tulee aina välillä myös yriteltyä.

Kickboxingia on tullut harrasteltua 14-vuotiaasta saakka, jota ennen Hokutoryu ju-jujutsusta napsahti oranssi vyö. Joogaakin on tullut kokeiltua parisen vuotta, mutta se on jäänyt pahasti taka-alalle.

Tunnustaudun myöskin purnukkahulluksi, joka erinäisten foorumeiden ja nettikauppojen myötä on paisunut äärimitoilleen. Purnukkahulluus on ilmiselvästi ollut synnynnäistä, postissa tuli nimittäin kiitos-kirje "Kiitos 15 vuoden jäsenyydestä", nimeltämainitsemattomasta kosmetiikka-postimyynnistä. Matemaattisilla lahjoillani laskettuna hulluuteni on alkanut siis 6-vuotiaana :D. Hiukseni ja nassuni tosin osan ajasta lilluvat auton pakkelissa, öljyssä ja maalissa, joten en tunnusta itseäni aivan 100% pinnalliseksi ;>

Vihaan myös tietokoneita yli kaiken, ja ihmeen kaupalla koneessani on säilynyt näppäimistö ehjänä, vaikka tappelen näidenkin sivujen kanssa aina silloin tällöin. Kuvankäsittelyohjelmien kanssa olen säilyttänyt jotakuinkin sovun, tosin ryppyjä rakkaudessa ilmenee aina silloin tällöin. Eniten v*tuttaa kun ohjelma kaatuu kun on ensin kyyhöttänyt jonkun kuvan parissa 28,7 tuntia...byääääääh! (Mikä Tallenna-nappi?) Onneksi taloudessamme elää myös rauhallisempi supernörtti, joka yleensä korjaa lattialta hajonneet tietokoneen osat ja muut vaurioituneet esineet jos hermoratani paukkuvat ;>

Syksyllä 2005 kuviin pörähti suurisydäminen Mazda 323f, joka suurella pörinällään valloitti sytämmeni, ja näinollen vapaa-aikaa hurahtaa myös autohömpötyksien parissa. Levähdin tämän suuren moottorirakkauteni rattiin helmikuussa 2008 (kyllä, olen idiootti), ja sen myötä suuri osa sisustuksesta yms tekniikkaa lukuunottamatta siirtyi uuteen makkaraan, Naffiin, ja autohömpötykset jatkuvat uudessa autossa samaan malliin. Projektipäiväkirja aiheesta RVY -> NAF löytyy Sielunsiirto-linkistä :)

Kevällä 2006 pääsin ylioppilaaksi, ja sen jälkeen tulikin leikittyä raharikasta työläistä. Hupi loppui kuitenkin lyhyeen, ja koulunpenkki kutsui syksyllä 2007. Mielenterveys-ja päihdetyöstä valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2009, eli toimin aina välillä myös "pööpöhoitajana" opiskeluiden ohella. Pääosin päivät kuitenkin kuluu terveydenhoitajaopintoja opiskellen pitkää ja kivistä tietä. Valmistun ehkä vuonna 2043.

Nojoo, lässytilää!

Yhteyden minuun saa (aivan kuin se jotain kiinnostais) sähköpostilla susanni@tutkalla.com. Linkkipalkin alareunassa on myös Vieraskirja. Sinne kiitoksia (haukkuja) kiitoksia (haukkuja) sivuista! :D